"Äiti, mua hämmentää taas aina välillä", tyttö ottaa jälleen puheeksi. Olemme hoitamassa iltapuuhia ja pesemässä hampaita kodinhoitohuoneessa. "No, mikä sua nyt hämmentää, osaisitko selittää sitä mulle?", vilkaisen tyttöä ja jatkan pyykkien viikkaamista. Tyttö oli puhunut tästä samasta "hämmentämisestä" jo viikon verran aina silloin tällöin, mutta en ollut vielä saanut selville että mistä oikein on kyse. Ajattelin että varmaan nämä ongelmat terveyden kanssa olivat saaneet tytön hämmentymään kun vaikeita asioitahan ne ovat aikuisellekin käsitellä. "Kato äiti mua hämmentää kun mä katson sua niin nää sun olkapäät ja pää tulee sillain hämäräksi", tyttö koskettaa olkapäätäni ja piirtää sen ääriviivoja. Käännyn katsomaan tyttöä ja pyydän sanomaan asian uudelleen. Tyttö piirtää ympyrää edessä olevaan peiliin ja selittää että "katso kun tässä on tämä ympyrä niin mä en näe tämän ympyrän reunoja kun mua hämmentää niin paljon." "Hämmentääkö sua koko ajan vaiko vain silloin tällöin ja kestääkö se pitkään", kysyn tytöltä. "Aina silloin tällöin, ehkä jonkun viisi sekuntia. Tai ehkä nollasta kuuteen sekuntia", tyttö vastaa minulle.
Tytön viisi sekuntia voi nyt oikeasti olla kuinka pitkä aika tahansa, mutta ilmeisesti ei nyt kuitenkaan ihan tunneista puhuta, mietin itsekseni. Olisi niin paljon helpompaa, jos puhuisimme samaa kieltä hieman useammin. Aikaisemmin päivällä tyttö oli selostanut minulle pyynnöstäni mikä on liimapitko, kun sitä uteliaana tytöltä kysyin. Liimapitko on se paperiliiman sisällä oleva liimapuikko joka nousee ylös kun päästä kiertää, tyttö minulle selosti. Onhan se ihana että mielikuvitusta löytyy ja sanoillekin korvikkeita, mutta kun nyt kuitenkin puhutaan terveydestä niin mistä ihmeestä minun olisi jälleen pitänyt tajuta että tyttö tarkoittaa näköhäiriöitä kun hän puhuu hämmentymisestä? Ihan sama kuin silloin kun tyttö puhui että pää jää kiinni olkapäähän kun oikeasti hänellä olikin epileptinen kohtaus! Mitä jos tämä on oire jostain isommasta siellä pään sisällä? Onko tässä nyt menetetty jotain mahdollisuuksia vain sen takia että tyttö ei ole osannut kertoa minulle mikä häntä oikeasti vaivaa? Milloin ihmeessä opin kuuntelemaan tytön puheita niin tarkalla korvalla että opin ymmärtämään että nyt onkin kyse jostain isommasta? Syytä olisi ainakin oppia sekin taito!
Täytyy huomenna varmaan soittaa sinne lastenlinnan sairaanhoitajalle ja kysyä että mistä ihmeestä tässä nyt sitten on kyse. "Menehän nyt sänkyyn päin, mä tuon sulle sitten sen iltalääkkeen", sanon tytölle ja ohjaan häntä kädellä sänkyyn päin. Toivottavasti tyttö ei huomaa miten pelko kouraisi jälleen vatsan pohjaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti