maanantai 27. elokuuta 2012

Äitiä ikävä

Hörpin kaikessa rauhassa aamuteetäni ja suunnittelen päivän työkuvioita kun puhelin värisee pöydällä. "Onko siellä tytön äiti?" Vieras ääni kysyy ja esittelee itsensä lähikoulun rehtoriksi. Sama ääni jatkaa ja kertoo että heillä on ollut koulussa "pieni" tilanne, tyttö on saanut rehellisen itkupotkuraivarin ja rehtori toisen opettajan kanssa ovat joutuneet pitelemään raivoavaan tyttöä kiinni melkein tunnin. Toinen on istunut jalkojen päällä ja toinen pidellyt ylävartaloa. Puhelun taustalla kuuluu tytön lohduton nyyhkytys. Rehtori antaa puhelimen tytölle ja pieni ääni itkee korvaani miten hänellä on ikävä minua ja kaikki koulussa ovat ilkeitä hänelle. Puhelin siirtyy takaisin rehtorille ja lupaan käydä koululla selvittämässä asiaa.

Koululle ajellessani mietin itsekseni että nytkö se jo taas alkaa. Kuherruskuukausi koulun kanssa on selvästi ohi ja arki palannut kuvioon. Johan sitä koulua on 2 viikkoa jo kestänytkin. En millään jaksaisi, jotenkin sitä toivoi että tämä lukuvuosi olisi helpompi kuin edellinen. Ja tässä sitä taas ollaan, selkkauksia selvittämässä. Heti ulko-ovella tyttö juoksee minua vastaan, kyyneleet silmissä ja halaa tiukasti. Siirrymme rehtorin huoneeseen keskustelemaan. Ei, kyllä meillä kaikki kotona on ihan hyvin. Juu, oltiin reissussa viime viikolla ja kyllä, olin töissä viikonloppuna jälleen yöt. Kuulen ääneni selittelevän jälleen kerran rehtorille perheemme tilannetta. Tyttö kieppuu vieressä tyytyväisenä kun sai minut tulemaan paikalle. Naama alkaa vääntyä uudelleen mutruun kun kerron että en voi ottaa tyttöä mukaan kotiin ja joudun itsekin jatkamaan töitä. Kyllä se siitä, halitellaan sitten kotona koulun jälkeen kun nähdään.

Vielä pitäisi käyttää toista tyttöä terapiassa ja käydä neuvottelu toisen tytön asioista sairaalan lastenpsykiatrisen poliklinikan ihmisten kanssa. Ja tehdä ne työt. Väsyttää. Miten helppoa olisikaan jos koulun yhteydenotot liittyisivät vain siihen että vanhempainilta on siihen ja siihen aikaan ja silloin ja silloin juhlitaan joulujuhlia. Katkeruus nostaa päätään, ei ole helppoa näiden kakaroitten kanssa. Noh, kyllä se siitä, halitellaan sitten kotona.