maanantai 22. syyskuuta 2014

Tervetuloa arki

"Äiti", vastaan puhelimeen vielä unesta pöpperössä. Olen vähän kipeä ja siksi jatkanut uniani kunhan olin saanut aamulla talon tyhjäksi lapsista. Puhelimen toisesta päästä kuuluu tytön hysteerinen itku ja selostus. "Rauhoitu, mä en saa mitään selvää mitä sinä sanot", rauhoittelen tyttöä. Tytön ääni vain jatkaa itkua ja valitusta, kertomista pojista jotka löivät ja potkivat ja miten hän on mennyt piiloon ja miten opettaja ei voi auttaa häntä kun ei se häntä kuitenkaan usko ja se yksikin poika alkoi ärsyttämään ja miten hän ei kestä enää. Rauhoittelen tyttöä lisää, yritän saada selvyyttä tytön selitykseen. Kyselen että missä tyttö oikein on tällä hetkellä ja tietääkö opettaja siitä. Tyttö kertoo olevansa alakerran vessassa lukkojen takana piilossa. Ja ei, opettaja ei tiedä missä tyttö on. Vilkaisen kelloa, melkein yksi. Tytöllä olisi vielä tunti koulua jäljellä. "Odota siellä, tulen ihan kohta sinne", totean tytölle ja mietin että voin samalla poimia kyytiin toisen tytön jonka koulu loppuu jo aikaisemmin.

Katson tytön itkuisia silmiä kun hän tulee koulun ovella minua vastaan. Ainakin hän on jo rauhoittunut. Pyydän tyttöä kertomaan uudelleen mitä on oikein tapahtunut. Tyttö kertoo miten välitunnilla jotkut pojat ovat alkaneet häntä haukkumaan ja heittelemään hiekkaa ja kun hän on ottanut muoviputken pään käteensä puolustautuakseen, isompi poika on hyökännyt hänen kimppuunsa. Ja sitten vielä toinen poika on alkanut ärsyttää häntä tahallaan kun ovat olleet välitunnilta tulossa takaisin luokkaan niin hän ei sitten vaan enää kestänyt. Pyydän tytön mukaani opettajan luokse. Pitäähän asia selvittää kokonaan, ja haluan itsekin tietää asioiden toisen puolen. Selitän samalla tytölle että jos hän ottaa jonkun terävän käteen, vaikkakin vain puolustautuakseen, se voi toisesta tuntua uhkailulta ja sitten hän on vain isommassa pulassa sen jälkeen.

Opettajan luona kuulen miten asia on jo selvitetty isomman pojan kanssa ja poika on ollut pahoillaan ja myöntänyt että hän on ollut se aloittava osapuoli. Mutta sitten opettaja kertoo että pitäisi vielä selvittää kahakka käsityötunnilla, missä tyttö itse on lyönyt luokkatoveriaan käsivarteen kättä pidemmällä ja siinä on nyt iso mustelma. Olivat kuulemma luokkatoverin kanssa haukkuneet toistensa äitejä oikein urakalla. Huokaisen syvään. "Taisi olla aika rankka päivä", kuiskaan tytölle ja halaan häntä.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Peiton alla piilossa

"Niin, ihan siistiltä se näyttää. Ei, ei se ainakaan näytä siltä että vuotaisi." Kuuntelen kun mies puhuu puhelimessa lastenklinikan lääkärin kanssa tytön pään leikkaushaavasta ja kiroilen mielessäni. Haavanhan piti olla jo kunnossa ja hoidettu. Nehän otti sen bakteeriviljelyn ihan vain varmuuden vuoksi. Sehän näyttikin jo ihan hyvältä, miten se nyt tulehtunut olisi? Ai että antibiootti yleensä toimii hyvin tämäntyyppiseen bakteeriin. Yleensä?

Mä en vaan jaksa enää! Aina kun tuntuu edes muutaman päivän ajan että nyt voisi mennä hyvin niin jostain kulman takaa joku vetää taas maton jalkojen alta. Mä en ala! En tahdo! Mä en lähde enää kotoa mihinkään! Laitan puhelimen kiinni, vedän verhot eteen ja menen peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Pysyn siellä hamaan tappiin saakka.

"Kuunteletko sinä?", kysyn tytöltä ja haen katsekontaktia. Kun tyttö katsoo minua silmiin selitän hänelle mitä puhelimessa oli sanottu. "Kuulitko, sinä et kuole tähän. Käydään siellä lastenklinikalla hakemassa ne antibiootit ja hoidetaan se tulehdus pois. Ei mitään hätää, kaikki on ihan kunnossa." Silittelen minua tiukasti halaavan tytön hiuksia.