"Niin, ihan siistiltä se näyttää. Ei, ei se ainakaan näytä siltä että vuotaisi." Kuuntelen kun mies puhuu puhelimessa lastenklinikan lääkärin kanssa tytön pään leikkaushaavasta ja kiroilen mielessäni. Haavanhan piti olla jo kunnossa ja hoidettu. Nehän otti sen bakteeriviljelyn ihan vain varmuuden vuoksi. Sehän näyttikin jo ihan hyvältä, miten se nyt tulehtunut olisi? Ai että antibiootti yleensä toimii hyvin tämäntyyppiseen bakteeriin. Yleensä?
Mä en vaan jaksa enää! Aina kun tuntuu edes muutaman päivän ajan että nyt voisi mennä hyvin niin jostain kulman takaa joku vetää taas maton jalkojen alta. Mä en ala! En tahdo! Mä en lähde enää kotoa mihinkään! Laitan puhelimen kiinni, vedän verhot eteen ja menen peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Pysyn siellä hamaan tappiin saakka.
"Kuunteletko sinä?", kysyn tytöltä ja haen katsekontaktia. Kun tyttö katsoo minua silmiin selitän hänelle mitä puhelimessa oli sanottu. "Kuulitko, sinä et kuole tähän. Käydään siellä lastenklinikalla hakemassa ne antibiootit ja hoidetaan se tulehdus pois. Ei mitään hätää, kaikki on ihan kunnossa." Silittelen minua tiukasti halaavan tytön hiuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti