torstai 15. tammikuuta 2015

Elämä ei oo reiluu

"Mä haluun äiti et sä tuut mun kaa luokkaan", tyttö kietoo kätensä tiukemmin ympärilleni ja katsoo minuun anovin silmin kuulosuojaimet päässään kun seisomme luokan ovella. Kuulen ääneni selittävän miten en voi tulla mukaan koska minun pitää mennä tekemään töitä ja että tytöllä ei ole mitään hätää. Tyttö puristaa vieläkin tiukemmin minua, ei halua päästää irti. Mitä minun pitäisi tytölle oikein sanoa? Kuinka kauan voin jatkaa samalla linjalla ettei mitään hätää ole, vaikka oikeasti hätä on suuri? Kuinka kauan vielä? Montako aamua? Vielä yksi? Viikko? Kuukausia?

Olen juuri tullut vanhempainaamusta, missä on käsitelty luokalle tehtyä ilmapiiritutkimusta ja kertaan mielessäni sen tuloksia. Muutama oppilas ketkä eivät halua aamuisin lähteä kouluun, tyttö toisena heistä. Monta oppilasta kenen mielestä luokalla ei ole työrauhaa, tyttö jälleen yhtenä heistä. Ja 17 oppilasta ketkä ovat huomanneet luokalla kiusaamista. Aamu käytettiinkin tehokkaasti sen miettimiseen kuinka luokkaan saadaan työrauha ja miten kaikkia oppilaita tulisi kohdella oikeudenmukaisesti. Vaikka ilmaisin huoleni siitä että luokalla käytetään fyysistä väkivaltaa ja siihen samaan sotketaan muitakin koulun oppilaita, ei se ilmeisesti ollut kovinkaan tärkeä aihe muille vanhemmille. Saihan tutkimuksesta sen mielikuvan että melkein kaikkia oppilaita kiusataan tasapuolisesti. Se vain jäi näyttämättä että noista 17 oppilaasta 15 myöntää olevansa kiusaaja ja vain 2 on kertonut olevansa kiusattu. Melkein koko luokka kahta vastaan. Kukahan se toinen lapsi on? Olikohan hänen äitinsä paikalla tänään aamulla?

Katson tyttöä joka vieläkin puristaa käsiä ympärilleni. Kuinka oikeudenmukaista on se että joudun joka aamu käymään samat asiat itkuisen lapsen kanssa kouluun lähtemisestä? Kuinka reilua on se että joudun kuuntelemaan puhelimessa kun hysteerinen lapsi itkee toisessa päässä olevansa koulun  vessassa piilossa eikä uskalla tulla ulos? Kuinka reilua on se että joudun katsomaan potkuista tulleita mustelmia lapsen säärissä tai se kun joudun istumaan sairaalan päivystyksessä murtuneiden poskihampaiden ja luuhun asti auki olevan leuka-haavan kanssa? Entä kuristamisen jäljet kaulassa? Tai se kun käytän lasta röntgenissä kun hänet on pudotettu 1,5 metrin korkeudelta selälleen maahan tai lyöty kepillä sormeen niin että epäillään että se on murtunut? Entä kaikki huutamiset, haukkumiset, nimittelyt, valehtelut, tavaroiden penkomiset, tönimiset?

Erityisopettaja tulee paikalle ja lähtee työntämään vastaan haraavaa tyttöä edellään luokkaan. Yritän nopeasti laittaa vaatteet päälle ja poistua paikalta vielä kun pystyn vaikka mieli tekisi mennä hakemaan tyttö pois. Niinhän kunnon vanhemmat tekevät, tukevat koulua kaikessa. Kyyneleet tulevat vasta ala-aulassa. Elämä ei oo reiluu.

3 kommenttia:

  1. Taustailija ilmoittautuu!

    Ei ole reilua, ei. Sietämätön tilanne. Voiko asiasta valittaa ylöspäin? Onko energiaa sellaiseen? Mikä niillä kouluilla on niin hankalaa siinä että myönnetään tilanne? Miksi pitää aina olla lakaisemassa maton alle tai vähintään pehmentämässä tilannetta jollain niinkin älyttömällä kuin "kaikkia kiusataan tasapuolisesti". Miksei voida vain todeta että päin persettä ollaan menty kun tilanne on tämä, mutta nyt tehdään asioille oikeasti jotain. Vielä siinä kohtaa ei olla epäonnistuttu kun kiusaamista ilmenee, mutta siinä kohtaa kyllä ellei ole selkärankaa ja munaa alkaa toimia tilanteen muuttamiseksi, oikeasti, ei vain näennäisesti.

    Ugh!

    Ja kiitos mielenkiintoisesta blogista! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!

    Nämähän minun kirjoitukseni ovat vain pieniä hetkiä elämästämme. Tosia kyllä, kaikki nämäkin ova tapahtuneet pidemmän ajan varrella koulussa ihan oikeasti. Tämän kiusaamisasiankin suhteen teemme koko ajan töitä että tilanne paranisi. Tytöillä on onni että ovat juuri siinä koulussa missä ovat, yhteistyö meidän ja koulun välillä toimii loistavasti toisin kuin muutamassa muussa koulussa mistä minulla on kokemusta (parin vuoden takainen tilanne). Korjattavaa toki on, mutta koulullakin on tahtoasiana se että tilanne korjaantuu. Olemme myös pitäneet palaverin tämän blogsautuksen jälkeen koululla ylemmän tahon läsnäollessa miten tästä eteenpäin. Toivottavasti myös viime viikkojen tehdyt toimenpiteet näkyvät kevään aikana positiivisesti.


    VastaaPoista
  3. :) Toivottavasti tilanne helpottuu. Kiva että koulu on tosissaan mukana parantamassa asioita.

    VastaaPoista