"Äiti, siirry pois tieltä", tyttö tökkii minua vatsaan rumpukapulalla kun makaan sohvalla. Jo jonkun aikaa ympärilläni on ollut menossa leikki missä haltijat heiluvat taikasauvojensa kanssa, heittelevät taikoja ilmaan, torjuvät menninkäisiä ja kun oikein tarkkaan kuuntelee voi kuulla että mallia tähän on otettu selkeästi tylypahkan maisemista. Sohvasta on rakennettu mahtava linnoitus jonka tyynyt suojelevat haltioita vaaroilta ja jonka kulmauksessa on tyynyistä ja peitoista rakennettu pehmoinen pesä. "Shhh..." vastaan tytölle, "etkö kuule kuinka lohikäärme nukkuu täällä. Pitää olla hiljaa ettei se herää." Tyttö ei tunnu pelkäävän vaan haluaakin käpertyä lohikäärmeen viereen peiton alle. Nostan peitteen liepeitä toiseltakin puolelta ja toinenkin haltia pujottelee selkäni taakse peiton alle.
Pieni hetki rauhaa tässäkin talossa ja sitten se taas alkaa. Haltiat innostuvat tökkimään toisiaan taikasauvoillaan ja ennenkuin huomaankaan jahtaavat jo toisiaan pitkin pitkää käytävää edestakaisin kiljuen. Huomaan itsekin kiihtyväni ykkösestä sataan ja karjuvani lohikäärmeenä tyttöjen perään jotka eivät korvaansa lotkauta. Ei jaksa, ei oikeasti jaksa miten kaikki leikit aina tuntuvat päättyvän siihen että kohta joku ulisee jossain kuin hengenhädässä. Ja sitten lopulta huudamme kaikki yhteen ääneen. Komennan kummankin tytön omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja nalkutan heille sydämeni kyllyydestä siitä että kun minä sanon jotain niin silloin totellaan ja heti. Ja mieluiten jo ennen kuin ehdin sanoa. Huh, parempi mennä tekemään ruokaa keittiöön ettei nälkäkiukut pääse esille seuraavaksi, totean itselleni ja siirryn keittiöön.
Talossa on jälleen hiljaista. Ainakin hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti