"Voi luoja..." totean miehelle kun katson sähköpostiani. Wilmasta on tullut 8 viestiä tänään! Kirjaudun wilmaan ja katselen otsikoita. Kummallekin tytölle pari viestiä ja loput poitsulle. Ei näyttäisi olevan mitään pahempaa onneksi.
Ei auta kuin käydä käsiksi, huokaisen ja huudan pojan paikalle. Tenttaan poitsua siitä miksi poika on sanonut että sai luvan lähteä koulusta kotiin aikaisemmin ja kuitenkin wilmaan on ilmaantunut poissaoloilmoitus. Päätän laittaa selvityksen kysymysmerkillä opettajalle. Huomennakin on näemmä urheilupäivä, mitähän poika on päättänyt ko. päivänä tehdä? Ei ilmeisesti mitään maksullista ainakaan.
Sitten vielä toiselle tytölle luistimet mukaan huomiseksi ja toiselle pitäisi saada järjestettyä sukset koululle. Koulutaksi ei enää suksia ota kun ei ole varattu viikkoa aikaisemmin. Ehkä sitä sitten joutuu ajelemaan koululle aamulla. Pitäisiköhän peruuttaa huomisen aamutaksit kun kerran koululle olen menossa jokatapauksessa? Mutta nuorin on kipeänä, vahtisikohan poika häntä sillä aikaa kun ei sitä oikein mukaankaan voi ottaa? Ja torstaina on ystävänpäivädisko, ovatkohan tytöt menossa? Tarvitsevat näköjään apua järjestelyyn, miten sitä ehtisi auttaa? Jos nuorin on vielä kipeänä niin miten minä sitten hoidan homman?
Lisäilen tapahtumia kännykän kalenteriin. Luojan kiitos meillä on yhteinen kalenteri miehen kanssa, muuten tästä ei tulisi mitään. Maanantaina terapiaa, bassotuntia ja minulla illalla menoa. Tiistaina urheilua kaikilla koulussa ja minulla illalla työkeikka. Keskiviikkona terapiaa, judotuntia, nuorimman hoitokeskustelua ja minulla pävällä ja illalla työkeikat. Torstaina teatteria koulussa, pianotuntia, ystävänpäivädiskoa ja miehellä illalla töitä. Perjantaina lastenpsykiatrisella hoitohaastattelua, miehellä saunailtaa ja minulla työkeikka, lasten vientiä sinne sun tänne hoitoon. Lauantaina ehtii ehkä hengähtääkin ja sunnuntaina jälleen työkeikka. Jossain välissä täytyisi tehdä toimistotöitä päivälläkin. Ja nuorin kipeänä kotosalla. Mies käskee motkottaa vielä siitä että hän on päivällä töissä ja nytkin käyttää iltansa minun keikkakamojen pakkailuun. Väsyttää pelkkä viikon ajattelukin. Jospa sitä jossain vaiheessa ehtisi nukkua ja laulaa edes muutamana iltana tuutulaulun lapsille. Mies tulee halaamaan ja huokaisee, "voi sun kanssa". Ai niin, huomiseksi eväät toiselle tytölle kouluun, muistan ja lisään senkin kalenteriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti