Hieron peukalolla tummanpuhuvaa mustelmaa käsivarressani. Ihan kuin perhonen, kaksi peukalon kokoista ympyrää ihan vierekkäin koskettamassa toisiaan. Ja ylempänä lähellä olkapäätä sinisiä pieniä pisteitä, tähtiä vieri vieressä. Huomaakohan niitä kukaan? Miettiikö että mistä ne ovat tulleet? Kuinka moni osaa yhdistää ne sormien jättämiksi jäljiksi? Hävettää vähän. Luuleekohan joku että mies on retuuttanut minua kädestä? Ja on tulossa se vapaailtakin miehen kanssa, pitäisiköhän laittaa jotain pitkähihaista päälle?
Mietin tapahtunutta. Sitä kuinka istuin keittiön lattialla jalat harallaan ja puristin raivoavaa tyttöä sylissäni. Kuinka yritin saada villasukkia jalastani pois koska ne luistivat liikaa parketilla. Ja yritin käännellä tyttöä niin että tytön potkut eivät osuisi ahtaassa tilassa mihinkään mikä voisi mennä rikki. Ainakaan ei uuninluukkuun tai viinikaapin oveen mitkä ovat lasia. Kaappien ovilla ja laatikoilla ei nyt niin olisi väliä. Onneksi tyttö ei päässyt puremaan minua. Se olisi kyllä sattunut. Ei niitä mustelmiakaan silloin nähnyt. Vasta seuraavana päivänä niitä alkoi pompsahtelemaan sinne ja tänne. Ensin pieninä ja vaaleina, sitten pikkuhiljaa laajeten ja tummentuen. Hymähdän itsekseni, ensin hoidetaan tilanne alta pois ja sitten tarkastetaan vauriot. Ja mietitään jatkosuunnitelmat. Jep, pitkähihainen. Ehdottomasti.
