perjantai 19. lokakuuta 2012

Hiljaisuutta ilmassa

"Mitenkäs teillä on kotona mennyt?" Lääkäri kyselee kun olemme tytön kanssa vastaanotolla, tapaamisessa mukana on myös toimintaterapeutti ja psykologi. Mietin hetken päässäni mitä vastaisin. Pitäisikö liioitella asioita jotta asiat etenisivät nopeammin? Pitäisikö vähätellä ettei tulisi sitä kuvaa ettemme pärjää kotona näiden rakkaiden lapsosiemme kanssa? Mikä on oikea vastaus? Onko sellaista? Meneekö meillä hyvin? Mitä on hyvin? Vai huonosti? Mitä on huonosti? Mihin meidän perheemme tilannetta pitäisi verrata?

Tyttö rakentelee edessäni geomageilla tornia ja katson häntä. Mietin kuinka suoraan voin hänen edessään tilanteesta puhua? Voinko mainita siitä miten välillä päässäni ei pyöri muuta kuin se että pitäisikö lapset antaa jonkun muun kasvatettavaksi koska itsestäni tuntuu siltä etten osaa enkä pysty siihen. Voinko kertoa miten raivostuttavaa on kun mainitsen samasta asiasta ei viittäkymmentä vaan viidettä tuhatta kertaa, vai kuinka monta kertaa päivittäisestä toiminnosta ehtii kahdeksan vuoden aikana muistuttaa kun joka kerta siitä sanoo viisi kertaa? Kerronko kuinka väsyneitä välillä olemme siihen että joudumme koko ajan olemaan kuulolla kotona, miten emme voi hetkeäkään uppoutua lehden lukuun tai ruuan laittoon koska joudumme tunnustelemaan ilmaa missä mennään, mitä lapset tekevät, puhuvat ja koska tilanne räjähtää käsiin.

Vai kerronko niistä hyvistä hetkistä, siitä kun tyttö makaa päälläni sängyllä ja silittelee kasvojani ja kertoo miten minusta tulisi hyvä presidentti koska olen niin välittävä. Tai miten hän on isän kanssa piirtänyt paperille kuvan koko perheestä ja innosta puhkuen kirjoittanut meidän kaikkien nimet horjuvin tikkukirjaimin jokaisen perheenjäsenen  yläpuolelle. Kuinka lapset leikkivät yhdessä softista käytävässä, isoin pitäen huolen pienimmästä.

Lopulta kerron sen mitä minulta odotetaan. Raskastahan tämä on, tappeluja ja raivokohtauksia on paljon, tyttö ei pysty istumaan paikoillaan ruokapöydässä ja läksyjen teko on yhtä tuskaa. Lyhyt ja tiivis yhteenveto joka kertoo kyllä sen mitä on pinnalla, mutta jättää kaiken muun leijumaan hiljaisuutena ilmaan. Lopputulos on kuitenkin toivottu, saamme mitä haluamme. Lähetteen terapiaan ja lääkkeen kokeilun. Aikaa hetken huokaisuun ennen seuraavaa hoitopalaveria toisen tytön asioista.